HALL OF FAME -KUNNIAKIRJOJEN SAAJAT :
1. Martti "Sir Adolf" Hiltunen, RIP
2. Matti Salo
3. Eero Verkko
4. Seppo Koljonen
5. Raimo Turtiainen
6. Antti Heinonen
7. Renny Jokelin
8. Markku Veijalainen
9. Jokke Syrjälä, RIP
10. Simo Holmila
11. Hannu Eskman
12. Jani Forsman
13. Petteri Pyhähuhta

Liity yhdistyksen jäseneksi, jolloin sinulla on oikeus vaikuttaa kunniakirjojen saajiin. Yhdistys palkitsee henkilöitä, jotka ovat tavalla tai toisella myötävaikuttaneet Riihimäen ja sen seudun rokkiskenen syntyyn, kehitykseen tai vaalimiseen.


Riksu66 ry Toimintakertomus ajalta 1.1.2021-31.12.2021
Vuosi 2021 oli yhdistyksen kuudes toimintavuosi. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 9.6.2015 ja yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin marraskuussa 2015. Vuotta väritti edelleen koronaviruksen aiheuttama pandemia, joka esti yleisötilaisuuksien järjestämisen suuren osan vuotta. Yhdistys kuitenkin kykeni toimimaan ja syyspuolella aktivoitumaan.HallintoVuosikokous järjestettiin 25. toukokuuta. Vuosikokous uudisti hallituksen kokoonpanoa. Alusta lähtien hallituksen jäsenyydessä olleet Pentti Auvinen ja Matti Salo jättivät omista pyynnöistään paikkansa sekä myös Markku Syrjäläinen luopui hallituspaikastaan. Uusi hallitus muodostui seuraavaksi: Raimo Turtiainen, Matti Saastamoinen, Seppo Koljonen, Renny Jokelin, Marko Kampman ja Timo Vainio.Hallitus järjestyi samana päivänä ja valitsi Turtiaisen jatkamaan puheenjohtajana. Uudeksi rahastohoitajaksi valittiin Saastamoinen ja sihteeriksi Jokelin, joka myös hoiti yhdistyksen verkkosivustoa. Hallitus palaveroi seitsemän kertaa.JäsenistöVuoden lopussa maksaneita jäseniä oli 18. Jäsenhankinta pääsi nousuun syksyn tapahtuman ansiosta, mutta uudet jäsenmaksut päätetiin laskuttaa vasta vuoden 2022 keväällä. Jäsenmaksu oli 20 euroa ja nuorisolta 10 euroa. Taloudellinen tilanne vuoden lopussa oli kohtuullinen, mutta tuhlaamiseen ei ollut varaa.TapahtumatYhdistys oli näyttävästi pari kertaa esillä paikallisessa mediassa, erityisesti syksyn tilaisuuden ansiosta. Verkkosivuilla uutisoitiin sekä kansanvälisistä että kotimaisista rock-tapahtumista.Merkittävin tapahtuma oli yhdistyksen 15. lokakuuta Red Hot Music Pubissa (Riihimäen vanha linja-autoasema) järjestämä rock-ilta Bus Stop Rock, jossa esiintyi neljä eri kokoonpanoa ja joka houkutteli yleisöksi toistasataa henkilöä. Esiintyjinä olivat Jukka Valpas, Krister Lundqvist, Timo Rahkonen, Petteri Pyhähuhta, Raimo Turtiainen, Veikka Ruotsalainen, Renne Haapanen, Eero Ilotalo, Marko Kampman, Matti Salo, Sam Ilvonen, Simo Holmila, Jukka Laakso, Roope Liikanen ja Osmo Liikanen. Illan juonsi Renny Jokelin. Tilaisuudesta yhdistys sai myös tuottoa, joka käytetään uusien jäsenten hankintaan ja tulevien tapahtumien pesämunaksi.Tilaisuus oli myös merkittävä jatkumo yhteistyöhön Riihimäen musiikkiopiston kanssa, jota päätettiin tiivistää tulevaisuudessa.Marraskuussa yhdistyksen aktiivi ja hallituksen jäsen Seppo Koljonen esiintyi Pub Piletissä.Vuoden lopulla aloitettiin uuden jäsenkortin suunnittelu. Kortti pyritään ottamaan käyttöön 2022 ja se oikeuttaa maksaneiden jäsenten alennuksiin yhdistyksen tilaisuuksissa.Riihimäki Rock Hall of Fameen ei nimetty uusia henkilöitä koronapandemian vuoksi. Kunniagalleriassa oli vuoden lopussa 11 henkilöä.Hallitus

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2019
Vuosi 2019 oli yhdistyksen neljäs toimintavuosi. Yhdistyksen perustavakokous pidettiin 9.6.2015 ja yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin marraskuussa 2015.HallintoYhdistyksen vuosikokous pidettiin 10.4.2019. Kokouksessa hyväksyttiin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018. Samoin hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2019.Vuosikokous valitsi halituksen jäseniksi Raimo Turtiaisen, Pentti Auvisen, Seppo Koljosen, Matti Salon ja Markku Syrjäläisen. Toiminnantarkastajaksi valittiin Renny Jokelin.Järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajaksi Raimo Turtiaisen, taloudenhoitajaksi Pentti Auvisen, tapahtumapäälliköksi Matti Salon ja sihteeriksi Markku Syrjäläisen. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kuusi kertaa.JäsenistöYhdistyksellä oli vuoden 2019 lopussa 22 jäsentä. Jäsenhankintaa on tehostettu jakamalla yhdistyksen esittely-flaijeria ja yhdistyksen www-sivuilla. Vuoden aikana yhdistys on päässyt myös paikallislehtien sivuille useasti eri tapahtumien yhteydessä. Jäsenmaksu on ollut edelleen 20,00 €/vuosi. Hallituksen kokouksessa 7.10.2019 otettiin käyttöön alle 18-vuotiaille nuorisojäsenmaksu 10,00 €/vuosi.


Jami-ilta pidettiin 23.1.2019.
Tilaisuudessa katseltiin videotallenteita ja runsasta kuvamateriaalia 60-luvulta aikakauden musiikin soidessa taustalla. Vaikka yleisön joukosta jammailijoita ei lavalle uskaltautunutkaan, ”vakiosedät” hoitivat livemusiikin Ramin toimiessa solistina.Yhdistyksen vuoden suurin ponnistus oli järjestää muistokonsertti edesmenneelle Martti ”Sir Adolf” Hiltuselle.
Konsertti pidettiin 12.4.2019 tuvantäydessä ravintola Piletissä. Musiikista vastasivat paikalliset Martin muusikkoystävät solisteineen. Muistokonsertin tuotolla voitiin hankkia 10 vuoden ylläpito Martin haudalle ja kiinnittää hautakiveen messinkinen muistolaatta. Konsertin yhteydessä luovutettiin Riihimäki Hall Of Fame kunniakirja Markku Veijalaiselle.

Yhdessä Riihimäen opetustoimen ja Pop&Jazz konservatorion kanssa järjestettiin 26.4.2019 tilaisuus yläaste- ja lukioikäisille opiskelijoille musiikin opiskelusta. Pop&Jazz konservatorion musiikinopettaja Mika Säily esitelmöi kattavasti musiikin opiskelumahdollisuuksista Suomessa ja erityisesti Pop&Jazzkonservatorion musiikkiopetuksen tarjonnan. Tilaisuuteen saapuneet oppilaat saivat rautaisannoksen musiikinalkeis- ja jatko-opiskelumahdollisuuksista.29.11.2019 järjestettiin musiikki-ilta Rityn kerhohuoneella yhteistyössä musiikkiopiston kanssa. Opistolta tilaisuuteenosallistui kaksi bändiä musiikinopettaja Marko Kampannin johdolla. Loppuillasta jamitkin saatiin aikaan Simo Holmilan johdolla.

Konserttimatka ”The Beat Goes On” tapahtumaan tehtiin 16.11.2019.
Pääsipä kolme hallituksen jäsentä backstagelle keskustelemaan Jussi Raittisen ja Holle Holopaisen kanssa tulevista tapahtumista.Riihimäki Hall Of FameYhdistyksen sääntöjen mukaan Riihimäki Hall of Fame-kunniakirja annetaan henkilölle, joka on persoonallisella ja tinkimättömällä tavallaan vaikuttanut alan elinvoimaisuuteen ja kehittymiseen.Kuluneena toimintavuotena päätöstä kunniakirjan luovuttamisesta ei ole tehty. (Päätös luovuttaa kunniakirja MarkkuVeijalaiselle tehtiin vuonna 2018, vaikkakin luovutettiin kuluneen toimintavuoden aikana).

Tällä hetkellä Riihimäki Hall Of Famessa on 11 jäsentä. Siihen kuuluvat jaettujen kunniakirjojen mukaisessa järjestyksessä: Martti Hiltunen, Matti Salo, Eero Verkko, Seppo Koljonen, Raimo Turtiainen, Antti Heinonen, Renny Jokelin, Jorma Syrjälä ja Markku Veijalainen.

















SUKUPOLVET KOHTASIVAT MUSIIKKI-ILLASSA!

Yhdistyksen piirissä toimivat rokkiveteraanit (!) kohtasivat uriensa varhaisemmilla taipaleella olevia muusikoita RiTy-talolla 28. marraskuuta 2019.
Tilaisuus oli yhdistyksen ja mm. Riihimäen musiikkiopiston yhteistyötä. "Lavalle" nousivat mm. Glockwork ja Soittavat Sonnit. Riksu66 combo esitti klassikoita kuten Cadillac, Liisan koira, Matelot ja luvassa oli myös mm. Kampman-Liikanen-Liikanen trio.
Yhdistys roudasi paikalle vahvistimia ja ämyreitä.










AATU IN MEMORIAM !

Sir Adolf and His Agents -yhtyeen laulusolisti Martti Hiltunen menehtyi kotonaan 7. helmikuuta. Marraskuussa 1945 syntynyt Aatu oli kuollessaan
73-vuotias.
Martti itse vältteli aatelista nimiversiota ja kutsui itseään vain Aatuksi.Yhtye voitti kitaransoiton Suomen mestaruuden vuonna 1966. Yhtye ehti keikkailla eri puolilla eteläistä Suomea muutaman vuoden ajan, toimien useiden ajan huippusolistien ja -yhtyeiden lämppärinä.
Yhtye teki useita come back -keikkoja viimeisten kymmenen vuoden aikana. Yhtyeen jäsenistä on aiemmin edesmennyt Timo Heinonen. Muut jäsenet ovat Matti Salo (basso), Eero Verkko (rummut) ja Antti Heinonen (kitara).

Riksu66 -yhdistys myönsi Sir Adolfille Hall of Fame kunniakirjan numero 1.
Aatu keikkaili viime vuosina riihimäkeläisissä soittopubeissa, joissa oli myös suosittu karaoke-laulaja. Hänen vakiokappaleitaan olivat mm. Cadillac, Walking the Dog, House of the Rising Sun ja Baby, Please Don´t Go.




23.1.2019

Riksu66 JAMI-ILTAjäsenille ja yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille

Vuonna 2015 perustettu Riksu 66 ry yhdistää samantyylisesti erimusiikkilajeista ajattelevia ihmisiä. Yhdistyksen nimessä olevat numerot 66muistuttavat vuodesta 1966 jolloin riihimäkeläinen kitaraorkesteri Sir Adolfand his Agents voitti kitaraorkestereiden Suomen mestaruuden.
Yhdistyksen tavoitteena on vaalia Riihimäen ja sen lähiseudun populaari- ja rock-musiikinperinteitä ja musiikkityylien kehittymistä alueella.
Jäseneksi pääsee jokainenjoka hyväksyy yhdistyksen säännöt ja toimintaperiaatteet. Jäseninä voivat ollakaiken ikäiset.
Riksu66järjestää Jami-illan yhdistyksen jäsenille ja yhdistyksen toiminnastakiinnostuneille keskiviikkona 23.1.2019 klo 18-20 Rity-talon sisäpihan kerhohuoneellaHämeenkatu 48-50, Riihimäki.
Soitannonaloittelee yhdistyksen oma väki, kaikilla halukkailla on mahdollisuus soitellaja laulaa, käytössä on mm. PA-laitteet ja rummut. Jammailun lisäksi illan aikana kerrotaan tarinoita -60 luvulta, näytetään videoita historiasta yms. Kerrotaan myös yhdistyksen toiminnasta, mahdollisuus liittyä yhdistyksen jäseneksi.

Kahvitarjoilu. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa!




Red Hot 19.11.2016

Raju Rock-musiikkitapahtuma toteutettiin paikallisessa Red Hot-musiikkipubissa.
Bändimme sai nauttia täydestä salillisesta vauhtiin tempautuneesta yleisöstä.

Solistina toimi hevi-laulajana tunnettu Sami Texas Iivonen, jonka äänivarat sekä tulkinta sai ylistäviä kiitoksia.

Koskettimissa allekirjoittaneen serkku-"poika" Simo Holmila. Kitarassa Sami Auranen, rummuissa Jan Lundqvist ja bassossa Matti Salo.

Tilaisuuden aloitti Shadows-kitaristina tunnettu Seppo Koljonen, joka nostalgisella ohjelmallaan loi tunneherkkiä hetkiä yleisössä.

Keväällä räväytämme rajusti uudestaan - pysykää kanavalla!

Tässä jokaisen rock-muusikon toivekappale:

Terveisin Matti Salo
sihteeri

Rokkijoulujuhla 14.11.2015

Kiitos kiinnostuksesta 14.11.2015 Rityn rokkitapahtumaa kohtaan!

MATTI SALO

Vuodesta 2007 on järjestetty joka vuosi kyseisenlaiset kinkerit. Ensin oli Back to R.i.k.s.u., Riksu Again, K-60, Club-Sixty ja nyt Rokkijoulu 2015

Rokkijoulun konserttiosuuteen valittiin vain suurmenestyskappaleita. Aloituskipale oli Whiter Shade Of Pale, jonka esitti Sami Texas Ilvonen, karun näköinen, mutta mahtavalla äänellä varustettu mies. Golden Group-yhtyeessä soitti Osku Seppälä aitoja B-3 Hammondeja, jonka soundia kannatti tulla kuuntelemaan, vaikka muulta korvat sulkisikin. Texas Ilvonen jatkoi rankemmalla tyylillä kappaleella Gimme Some Loving.

Sami Auranen taiteili kitarallaan Carloksen jalanjäljillä Samba Ba Ti -biisin. Sami Auranen on riihimäkeläinen rock-kitaristi, säveltäjä ja tuottaja ja jatkoi rock klassikolla Bony Marony.

Seppo Koljonen on riihimäkeläisille tuttu kasvo. Hänet yhdistää helposti rautalankaan, erikoisesti Shadows-musiikkiin. Nyt kuultiin Apache.

House of The Rising Sun ei selittelyjä kaivannut, kun Texas sen tulkitsi. Texas on erikoistunut hevi-musiikkiin, mutta nämä rock-ballaaditkin taipuivat vahvasti.

Sitten pakotettiin tango-painotteisen musiikin lauluista tunnettu Raimo Turtiainen esittämään Beatles-kappale I Saw Her Standing There. Sitten yleisö pakotettiin kuuntelemaan kun tilaisuuden järjestäjä tulkitsi Leonard Cohen-kappaleen Hallelujah. Jos alempaa olisi tulkittu, olisi oltu kellarissa polvillaan. Mukana edelliset esittäjät ja lisäksi kosketinsoittaja Simo Holmila sekä Jan Lundqvist.

Vahvalle tunnepuolelle kuulijat vei Texas hienolla kipaleella I Who Have Nothing. Kukaan ei ollut kylmä jälkeen sen.

Konserttikappaleiden valitsijana otin valtuudet täysin edellisistä poiketen seuraavan kappaleen esittämiseen: se kertoi kaiken kestävästä, aidosta rakkaudesta - joka kestää suurista vastoinkäymisistä huolimatta. Instrumentaali.

Sitten rävähti ja rumpali Jan sai hikoilla. Deep Purplen Fireball!

Sitten - Sir Adolf!

Vuonna 1966 Sir Adolf And His Agents voitti rockin suomenmestaruuden. Yhtyeen alkuperäisestä viisikosta on elossa neljä. Rumpuihin asettuu Agentti Eero Verkko ja bassossa pysyy Agentti Matti Salo: Cadillac, Liisan koira, Baby Please Don´t Go ja What´d I Say.

Tanssiosuudessa solisteina olivat Sani Pääkkönen, Raija Tuominen, Raimo Turtiainen, Sami Auranen, Simo Holmila, Sami Texas Ilvonen ja tanssiosuuden basisti Timo Rahkonen.
Perinteistä tanssimusiikkia.

Buhvetista kahvia, virvokkeita ja erikoisesti maittavia sämpylöitä, joille annettiin nimet: kylkipotku ja kinkkupotku (Forssan Makulihan erikoishyvät lihatuotteet).

Järjestäjä T:mi Matti Salo

Club Sixty, Kolmilammin lava 29.8.2014




esiintyjät

The Golden Group House-bändi pursuaa kokeneita studiomuusikoita. Lähes kaikki konserttiosuuden esityskappaleet on sovittanut Teppo Salakka.
Taustalaulut hoitaa kaksi ammattimuusikkoa Tuulia Myrsky ja Victa Rain. 60-luvun rautalanka-soundin takaa Shadows-spesialisti Seppo Koljonen. Kovemman Hevi-Rock-osion tykittää Sami "Texas" Ilvonen, joka yhdessä Matti Salon kanssa malttaa käväistä rock-ballaadienkin puolella. Kai Rahkosen konsertin aloituskappale vivahtaa operettiin ja Kaisa-Mari Ruokolainen kulkee Tina Turnerin jalanjäljissä. Paikkakuntamme lyömäsoitintaiteilija Jukka Laakso mixaa konserttiosuuden ja saattaa yltyä lurauttamaan tunnetun Eric Claptonin rock-kappaleen ihan vaan mixausjakkaralta. Lisäksi Jukka esittää yhdessä Raimo Turtiaisen kanssa Vesa-Matti Loirin ja Samuli Edelmanin tunnetun duettokappaleen. Raimo Turtiainen on tässä tilaisuudessa pakoitettu kääntymään tango-painotteisista tavoistaan rock- tyyliin.
Ja sitten! Sir Adolf and His Agents, vuoden 1966 legendaarinen rockin SM-voittaja, Etelä-Suomen suosituin nuoriso-orkesteri. Nämä lähes 70-kymppiset Rock-Kukot itseoikeutetusti päättävät konserttiosuuden. Eikä voi jättää esityksestä pois voittokappaletta Baby Please Don't Go.

Yleisö voi arvostella vieläkö Papat jaksaa heilua?

Tämän osion hehkuttaa ja spiikkaa ikinuori Renny Jokelin.

Illan tanssiosuus on perinteistä 60-luvun pyörähtelymusiikkia, jossa solisteina esiintyy lähes kaikki konserttiosuuden laulu- ja soitintaiteilijat.